DIALOGISTA
PUHEKULTTUURIA MYÖS LYHYTKOULUTUKSIIN
Yhteisö
voidaan määritellä yleisesti alueellisesti rajatuksi vuorovaikutuksen ja
yhteenkuulluvuuden muodostumaksi. Kun yhteisöllisyys on toiminnallista,
yhteenkuuluvuuden tunne syntyy tavoitteista joihin yhdessä pyritään.
Yhteisöllisyys voi olla myös symbolista. Tällöin yhteisöllisyys ilmenee
yhteenkuuluvuuden tunteena, joka ei rajoitu pelkästään tietyn alueen ihmisiin,
vaan ilmenee jaettuina tunteina, uskomuksina ja kokemuksina. Yhteisön
rakentaminen oppivaksi yhteisöksi saadaa aikaan dialogiosaamisen avulla.
(Aarnio 2009, 41-42.)
Dialogissa
tavoitellaan toisen ajattelun ja puheen aitoa ymmärtämistä eli sen
ymmärtämistä, mitä toinen puheellaan ja tai ajattelullaan todella tarkoittaa.
Oppimisen palveluksessa dialogilla tarkoitetaan tasavertaiseen osallistumiseen
perustuvaa yhdessä ajattelemista ja perehtymistä johonkin asiaan tai
toimintaan. Monologinen puhekulttuuri on dialogisen puhekulttuurin vastakohta.
Koulussa tämä tarkoittaa sitä, että opettaja ja äänekkäimmät opiskelijat
ottavat suurimman tilan opetustilanteista. (Aarnio 2009, 44-45.)
Turvallisuusalalla
järjestetään paljon lyhytkoulutuksia, joissa on tarkasti viranomaisten taholta
säännelty sisältö. Nämä koulutukset ovat kestoltaan yhdestä opiskelupäivästä
kahteen viikkoon. Sisältönä on yleensä paljon lainsäädäntöä, jota oppijat eivät
välttämättä ennestään tunne ollenkaan. Tavoitteena on siis omaksua vaadittu
teoriaosaaminen intensiivisen opetuksen ja itsenäisen kertaamisen keinoin.
Näissä koulutuksissa lähes poikkeuksetta ajaudutaan monologiseen puhekulttuuriin.
Opettaja ammentaa teoreettista tietoa säännösten mukaisessa aikataulussa ja
sanavalmiit opiskelijat ehkä kysyvät tai kommentoivat aihetta. On käytännössä
mahdotonta saavuttaa oppivan yhteisön tasoa tämän tyyppisissä koulutuksissa.
Eikä se toki olisi välttämättä tarkoituksenmukaistakaan.
Vaikka
lyhytkoulutuksissa ei olekaan järkevää tavoitella oppivaa yhteisöä, lienee
mahdollista silti hyötyä dialogisen puhekulttuurin tavoittelemisesta ainakin
joidenkin aihepiirien osalta. Tiivistahtisessa koulutuksessa erityisesti
luottamuksen rakentaminen (Aarnio 2009, 46) antaa opiskelijoille mahdollisuuden
turvallisuuden tunteeseen ryhmässä ja sitä kautta vapauden kysyä niistä
asioista, jotka ovat jääneet epäselväksi. Tällainen luottamus edistäisi lyhytkoulutusten
läpäisemistä. Lähes aina koulutuksen lopputesteissä epäonnistuvat ne, jotka
eivät syystä tai toisesta ole halunneet keskustella ja kysyä itsea
askarruttavia asioita koulutuksen aikana. Mielestäni oleellista
luottamuksellisen ilmapiirin luomisessa on kouluttajan suhtautuminen
opiskelijoihin heti ensimmäisestä yhteisestä hetkestä lähtien. Koulutuksen
aloitustilanteen tulisi olla ilmapiiriä rentouttava ja dialogiin rohkaiseva.
Lyhytkoulutuksissakin tulisi siis panostaa pieni hetki ryhmäyttämiseen ja yhteisen
toimintakultuurin luomiseen.
Lähteet:
Aarnio,
H. 2009. Oppivan yhteisön rakentaminen. Teoksessa Helander, J. (toim.)
Ammatillisen opettajan käsikirja. Hämeenlinna: Hämeen ammattikorkeakoulu,
41-50.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!